maanantai 1. helmikuuta 2016

Hei hei tammikuu




















Viiltävän kylmä  -ja sitten yhtä sateen lotinaa. Luistinradaksi muuttunut piha. Laiskat ajatukset ja kohmeiset jalat, pitäisi saada villasukatkin puikoille. Kirjahyllyyn on jostain (!) ilmestynyt monta uutta kirjaa, eikä vielä(kään) aikaa niille.

Jokin minussa muuttuu. Olin valmistautunut mutta silti on haikeaa ja vaikeaa, kasvukipuja.

Varma merkki keväästä: pöydälle kerääntyvät puutarhalehdet

4 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Onko tuo huonekuusi? Minä ehkä haluaisin huonekuusen, mutta epäilen vaikeasti viihtyväksi.

Täällä on satanut yöllä taas lumi, sataa vieläkin vähän. Puut kuorruttuvat.

Minä en oikein tiedä, mikä olisi minun henkilökohtainen kevään merkki. Ehkä se on vain lumikelloihin vaeltavat ajatukset.

Susanna kirjoitti...

Hei Ilona, kyllä se on huonekuusi. Ostin marraskuussa ja hengissähän tuo on -ainakin vielä. Meillä on aika pienet ikkunat ja muutenkin pimeää talvella (metsä varjostaa taloa), joten monikaan kasvi ei menesty. Lisäksi en jaksa mitään kikkailuja; hoidan aika huolettomasti kaikkia kasvejani -sisällä ja pihalla. Mutta näin lyhyellä kokemuksella voin huonekuusta suositella, ei ole ollenkaan niin vaikea kuin joissain ohjeissa varoiteltiin.

Lunta tulee täälläkin. Lumiukkokeli.

Kirjailijatar kirjoitti...

Ihmeellisen outo talvi, vettä ja pakkasta vuorotellen. Tänään on täällä veden vuoro.
Siinä on jotain lohdullista, että kevät tulee aina. Minulla ei taida olla kevään merkkiä, sellaista mikä aina pitäisi paikkansa. Jonkunlainen raivausinto tulee yleensä, heitän turhaa tavaraa pois.

Susanna kirjoitti...

Hei, raivausinto on myös varma merkki keväästä. Sitä odotellessa...juuri nyt ei ole kiinnostanut yhtään siivota kaappeja (vaikka syytä olisi). Luulen, että nämä märät kelit lannistavat vielä suurimman siivousvimman; ihan tarpeeksi saa raivata kumisaappaita, kurahousuja ja muitakin talvikamppeita (myös pilkkireput ja monot, luistimetkin välillä) edestakas, kuivumaan, kastumaan, kuivumaan.