Käytiin mökillä. Ei omalla, mutta tutulla. Oltiin kuin kotona. Reissut ovat olleet aina samankaltaisia mutta kuitenkin erilaisia. Tällä kertaa oli paljon pakahduttavaa minulla mielessä. Auton takapenkillä ei kiljunut enää kissa vaan vauva. Kissa kuoli helmikuussa enkä ole vieläkään ehtinyt oikein surra. Vauvan ensimmäinen mökkireissu, mitä pieni siitä muistaa tuskin mitään. Veneilemään ei päästy pienen kanssa, koska potralle pojalle ei mahtuneetkaan vauvamallin pelastusliivit päälle ja seuraava koko oli liian iso. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen en myöskään itse ollut vesillä yhtään, illatkin visusti sisällä pienen kanssa.
Juhlittiin myös tyttären syntymäpäivää. Kymmenen vuotta sitten meistä tuli ensimmäistä kertaa vanhemmat. Pikkuinen pippurityttömme, kuinka hän onkaan kasvanut.
Kymmenen vuotta. Silmänräpäys. Menevätkö seuraavat kymmenen yhtä vauhdilla?
2 kommenttia:
Voivoi, minusta tuntuu, että ne menevät vielä nopeammin. Vaikka joskus päivät junnaavat eteenpäin puuduttavasti, kun katselee elämää taaksepäin, se on vain yksi hujahdus.
Niinhän se varmaan menee. Meillä on kyllä viime aikoina ollut yhtä hujahdusta, mutta niin kai se on, kun lapset ovat pieniä (tosin on vielä muistissa tuon kymmenvuotiaan vauva-ajan jokaöinen "koliikki"huuto, joka jatkui lopulta kolme vuotta. Silloin olivat tunnit pimeitä ja pitkiä.)
Lähetä kommentti