torstai 15. tammikuuta 2015






Pahoja asioita tapahtuu lähellä ja kaukana.
Olen piilossa kaikelta, lounaalla hankien keskellä, tikan naputuksessa, auringonpaisteessa. Luen Graniittimiestä ja mietin, mitä olemme oppineet mistään.
Viime aikoina minulla pelkkää pesänrakennusta, onnea ja pohjatonta uupumusta, tietoista ja tiedostamatonta laiminlyöntiä ystäviä, tuttavia, ulkomaailmaa kohtaan. Omien voimien mittaamista, jotta jaksaisi edes arjen pienet asiat. Joista väsymys tekee jättiläisiä,
vaikka pohjimmiltaan
kaikki on aika hyvin.
Huonot uutiset saavat ajattelemaan myös hyviä tekoja. Tänäänkin voi jakaa omasta onnestaan, tehdä jonkun iloiseksi. Auttaa.

6 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Halaan.

Susanna kirjoitti...

Ihana Ilona, saat minut hymyilemään täällä :)

Kirjailijatar kirjoitti...

Viisaita ajatuksia. Hienoa, että huolehdit myös itsestäsi, lähdet metsän keskelle suloiselle retkelle. Jos ei huolehdi itsestään, ei jaksa huolehtia muistakaan. Minullekin kelpaisi nuo eväät.

Susanna kirjoitti...

Juuri niin, Kirjailijatar, itsestä pitää huolehtia, että jaksaa. Tämä on ollut raskas läksy minulle, mutta alan oppia :)

Eväät olivat yksinkertaiset, mutta vallan makoisat, ulkoilmassa kaikki maistuu paremmalta.

Oona Julia kirjoitti...

Oi siellä tikka, ja retkihetki.
Toisten ilostuttaminen on kyllä ihanaa.

Susanna kirjoitti...

Hei Julia, sattui sopivasti tuo tikka sulostuttamaan eväiden syöntiä :)
Ja kyllä, toisen ilahduttaminen tuo itsellekin hyvän mielen.